Yrityksessämme on aina pyritty kehittämään toimintaamme ja työskentelytapojamme. Kehittämisellä työ saadaan tehtyä paitsi nopeammin, niin myös fyysisesti kevyemmällä panostuksella. Monesti yksinkertaiset ratkaisut helpottavat perustyön tekemistä. Kun Esa jotain alkaa kehitellä ovat kaikki sitä innolla mukana ideoimassa ja valmistamassa käytäntöön sopivaksi. Katso alla oleva video, jossa tien sorastukseen käytetty suodatinkangas rullaa ajettaessa soramaton alle.
Yleinen
Kesällä ennen ja jälkeen
Muutama kuvapari kesän pihatöistä: siirtonurmea ja selkeitä linjoja.
Siirtonurmi on hyvä vaihtoehto kylvetylle nurmikolle. Pohjatyöt sille tehdään samoin kuin kylvämällä tehdylle nurmikollekkin. Nurmikkorullat asennetaan maahan toimituspäivänä ja kastelusta tulee huolehtia samantien.
Laatoituksen uusiminen tekee edustavan ryhtiliikkeen kotisi sisäänkäynnille. Routivaa pohjaan tehtiin massanvaihdot ja lisättiin routaeristeet. Samoilla kaivuilla uudistettiin myös sadevesijärjestelmää. Pintaan uudet laatat sekä istutusalueen reunakivet suoralinjaisina muotoina.
Työpaikka kaivinkoneenkuljettajalle Edit: tekijä löytynyt:)
Haemme kaivinkoneenkuljettajaa
Kiinteistöhuolto Esa Hernesniemi Oy on 30-vuotias Lappajärveläinen maa-, vesi- ja pihanrakentamiseen erikoistunut yritys. Tahtomme on tehdä työmailla jälkeä jota ei tarvitse jälkeenpäin korjata ja voimme olla työstämme tyytyväisiä. Kalustomme on nykyaikainen jota huolletaan ja päivitetään säännöllisesti. Olemme asenteeltamme vastuullisia, reiluja sekä ohjeita ja asiakkaitamme kunnioittava nuorekas työporukka. Jos koet samankaltaisuutta, voisit olla yksi meistä.
Odotuksemme sinua kohtaan
Osaat kaivinkoneella ajon ja hallitset myös koneen mittalaitteet sekä hahmotat työmaan. Vastuullisena työntekijänä kunnioitat yrityksen kalustoa koneenkäsittelytaidoillasi.
Tulet toimeen työporukassa ja ymmärrät huumoria. Kunnioitat asiakasta, työkaveriasi sekä pystyt työskentelemään vaativissakin olosuhteissa. Lisäksi pystyt tekemään reissuhommia eripuolella maatamme.
Haluat oppia ja tehdä oppimasi mukaan. Työyhteisössä osaat kysyä, jos olet epävarma tai et osaa.
Työkorteista tarvitset tieturva 1-, työturvallisuus- ja vesityökortin. Ellei niitä heti sinulta löydy, niin työnantaja avustaa näiden hankinnassa.
Kotiin viemisinä sinulle
Tarjoamme sinulle mukaansatempaavan ja joustavan työyhteisön sekä nykyaikaisen työkaluston.
Saat olla mukana monipuolisilla työmailla, joissa oppii aina jotain uutta.
Maksamme sinulle kilpailukykyisen palkan osaamisesi mukaan ajallaan.
Reissuhommissa matkustamme yrityksen autoilla, majoitus on järjestetty kohteissa ja töitä paiskitaan maanantaista torstaihin.
Kiinnostuitko? Kerro meille vapaamuotoisesti itsestäsi ja osaamisestasi ja lähetä osoitteeseen info@pihanrakennus.fi
Halutessasi voit kysyä lisätietoja
Esa Hernesniemi
0400- 644 275
Yritystoimintaa 30-vuotta – Kiinteistöhuolto Esa Hernesniemi Oy 1991-
Nuori Itäkylän miehenalku pääsi töihin Rannilaan, vuosi taisi olla 1988. Palkkatyö kariutui kuitenkin rajun 1990-luvun alun laman myötä kouraan iskettyyn irtisanomispaperiin. Liikeidea alkoi vaivata toimeliasta miestä ja yritys laitettiin pystyyn serkun miehen kanssa. Pankista saatiin lainaa 100 000 markka, joka nostettiin käteisenä nahkasalkkuun ja lähdettiin konekaupoille. Nurmijärveläisestä kuolinpesästä ostettiin Man- merkkinen vaihtolava-auto ja Bobcat lisälaitteineen. Nahkasalkun setelipinot tarkastettiin ja työ yrittäjänä voi alkaa. Tehtiin talonmiestöitä, jäädytettiin kouluille jäitä, aurattiin pihoista lumia, kesällä kaivettiin kaivurilla, leikattiin nurmikoita….. mutta huomattiin, ettei leipää riitä kahteen pöytään.
”Pankista saatiin lainaa 100 000 markka, joka nostettiin käteisenä nahkasalkkuun ja lähdettiin konekaupoille.”
Yritystoiminta jatkui toiminimellä yksityisyrittäjänä. Työtä tehtiin työtunteja laskematta yöllä ja päivällä. Lama alkoi helpottaa ja ”pienokainen” alkoi kasvamaan kannattavaksi liiketoiminnaksi. ”Vaikka tein kuinka töitä tunnit eivät vain kellossa riittäneet” – tuli aika palkata ensimmäinen työntekijä. Rakennusalan koulutuksen saanut Jari-veli palkattiin kaivinkonekuskiksi. Tänä päivänä Jari ajaa firman isoimpia koneita, joissa 3D-koneohjaus helpottavat työtä. Kaivinkoneen tiedostoihin ajetaan työmaan mallinnus, josta kuski pystyy tekemään töitä senttimetrin tarkkuudella. Työvaihe voidaan dokumentoida heti sen valmistuttua.
Töitä riitti ja tarvittiin apuun myös Lamminkosken nuorin veljes Tuomo. Tuomo on logistiikkapuolen miehiä ja hanskaa kuorma-auto hommat. Vaihtolava-autolla kuskataan pienintä kaivinkonetta, jolla urakoidaan monenlaisilla työmailla. Ahtaat pihat, rannat, seinän vierustat, rakennusten sisätäytöt – onnistuu, puikoissa on tarkantyöntekijä.
Oma halli rakennetaan 2008. Toiminta saadaan järkevöityä kun ”kamppeet” saadaan yhdelle tontille. Tunnustus yrittäjän työstä annetaan vuonna 2009 vuoden yrittäjänä. Vuonna 2010 yritys muutetaan osakeyhtiöksi.
”Olen pyrkinyt pitämään aina kaluston mahdollisimman nykyaikaisena. Se vähentää korjaustarvetta ja työvalmius on parempi. Kaikki pajalla kuluva koneiden aika ei tuo kassaan ainuttakaan euroa. Toki kalustosta löytyy vanhempaakin vuosikertaa, mutta niiden koneiden panos yrityksen kokonaistaloudessa on vähäinen. ”
Liiketoimintasuunnitelma on elänyt kolmenkymmenen vuoden aikana melkoisesti. Alun alkaen kiinteistöhuoltoon keskittynyt yritys on tänä päivänä maa- ja vesirakennukseen, koneurakointiin, pihan- ja viherrakentamiseen erikoistunut yritys. Kiinteistöhuolto on jäänyt pienemmälle osuudelle. Olen aina tykännyt kehittää toimintaa ja keksiä työtä helpottavia laitteita ja menetelmiä. Ajan hermolla on oltava kokoajan – mielellään askeleen pari edellä.
Ollaan Äänekoskella, biokaasulaitoksen rakennustyömaalla vuonna 2017. Alajärven poika -Vesa on tullut meille töihin. Vuosien työkokemus näkyy otteissa kun isolle koneelle ja 3D:lle annetut käskyt tulevat miehen selkärangasta. Reissuhommia pitkin Suomea tekevän miehen tunnistaa hersyvästä naurusta.
Kokonaisvaltaiseen liiketoimintapakettiin halutaan mukaan pihanrakentamisen lisäksi myös pihasuunnittelu osaamista, ja yritys tekee oppisopimus diilin Päivin kanssa. Teoria opetus hankittiin Kurejoella Jamilta ja käytäntö opeteltiin yrityksessä. Aikaisempi koulutus ja kokemus kaupalliselta- ja liiketalousalalta edesauttoi sisällyttämään toimenkuvaan myös taloushallintotyöt ja muut juoksevat asiat, jolloin itse pääsin keskittymään kokonaisvaltaisemmin projekteihin. Pieni puutarhatraktori on Päivin juttu kesä- ja talvitöissä.
Kortesjärveläinen Miikka liittyy työporukkaan vuonna 2018. Kaivinkonekuski hyökkää ensimmäisenä kaapeloimaan sähköjä ja poistamaan sähkötolpat pois Lappajärven maisemasta. Vikkelä ja työtä pelkäämätön kaveri, joka tekee paljon reissuhommia – nyt Ylivieskassa.
Samoihin aikoihin aloittaa yrityksessämme Hannu, joka toimi aiemmin raskaankaluston autonasentajana. Monitoimimieheltä onnistuu huolto- ja korjaushommat sekä monenlaiset maanrakennustyöt monttumiehenä. Käytännönkoemusta ja näkemystä löytyy kiinteistöhuoltoon, konehommiin ja moneen muuhun asiaan.
Jussi tuli firmaan kesätöihin, mutta jäikin pitemmäksi aikaa. Nyt kuskataan mursketta, hiekkaa, multaa ja aloitellaan kaivinkonekuski-uraa. Huomaa, että työnteko on jo kotona opittu, ja intoa uuden oppimiseen nuorelta mieheltä löytyy.
”Tärkeintä, että työntekijät ovat saaneet olla töissä”
Ollaan ajassa, kun korona rantautuu rakkaaseen kotimaahamme. Mietityttää – mitä tapahtuu? Ensimmäinen aalto ei vielä vaikuta, asiakkaat rakennuttavat pihoja ja töitä riittää. Pala nousee kuitenkin kurkkuun vuoden 2021 taitteessa. Työmaat hiipuvat ja tulee pelko joudutaanko lomautuksiin. Pidetään olemassa olevia lomia pois, mutta työvalmius ylläpidetään. Liikevaihto tippuu rajusti, mutta kesän kynnyksellä alkaa elpymään – kesä on kiireinen ja talven työtilannekin näyttää nyt hyvältä. Tätä tämä yrittäjyys on. Tärkeintä, että työntekijät ovat saaneet olla töissä.
Meillä on tosi hyvä työporukka. Kaikilla on yhteinen päämäärä: toimia asiakkaan hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Ilman jokaisen teidän työpanosta emme olisi Kiinteistöhuolto Hernesniemi.
”Meillä on tosi hyvä työporukka.”
Kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme saamastamme luottamuksesta ja kiitos pankinjohtajalle, joka luotti liikeideaamme. Kiitos kaikille vuosien saatossa meillä olleille työntekijöille, kausityöntekijöille ja harjoittelijoille.
”Ei se yrittäjän arki kuitenkaan kokoajan nousua ole ollut, mutta sinnikkyydellä on päästy eteenpäin. Joka tapauksessa olen ylpeä yrityksestäni ja siitä että voin tarjota työtä tekijöille.”
Esa Hernesniemi